Hetkellä on merkitystä. Syksyllä – kun työt oikein kunnolla takkusivat ja mieli kaipasi ns. jotain ihan muuta – huomasin ilmaisjakelulehdessä ilmoituksen retkimestarikoulutuksesta. Pari iltaa viikossa ja viikonloppu kuukaudessa seuraavan vuoden ajan. Soitin ja kysyin lisää. Sen verran selkisi, että se olisi todella ”jotain ihan muuta”. Oltaisiin metsässä ja jotain myös rakennettaisiin.
Laitoin paperit sisään ja olin haastattelussa. Harrastuksikseni ilmoitin mm. kalastuksen ja sienestyksen. En tullut maininneeksi, että tänä vuonna on tullut yksi kala. Sekin niin pieni, että pääsi takaisin järveen. No, hauki sentään. Sienessä keskityn suppilovahveroihin, kun en muita syömäkelpoisia tunnista.
Rehellisyyden nimissä minun on todettava, että metsä alkaa minulle siitä, mihin asvaltti loppuu.
Kurssia on takana nyt kuukausi. Tänä aikana olen oppinut mm. sen miksi muu maa on mustikka, mutta oma mansikka, ja etten osaa suunnistaa. Aiemmin luulin osanneeni. Olenhan aina löytänyt sinne minne pitänyt. Tosin urbaanissa ympäristössä. Kotona vaimo ja nuorin lapseni opettivat minulle metsäsuunnistuksen alkeet. Kiitoksia vaan.
Pari kertaa on sen jälkeen käyty metsässä ihan kompassin ja kartan kanssa ja jollain tavalla kartallakin pysytty. Ei hassumpaa.
