Viisikymppisen mietteitä

Eilen tuli mittariin 50 vuotta. Äitini isä kuoli 50-vuotispäivänään.

Laittaahan se ajattelemaan. Kiitollinen saan olla paljosta.

Lapset ovat aika isoja, ja yksi lapsenlapsikin on jo siunaantunut. Lasten kanssa menee aika hyvin. Tervehtivät, eivätkä mahdottomasti hauku. Vaimon kanssa kulkee upeasti kunhan muistan olla samaa mieltä ja välillä kehua.

Töitä on tullut tehtyä, ja samalla toteutettua sitä ammatillista unelmaa, joka joskus lukioaikoina syntyi. Kun en ole parempaa keksinyt (tai parempaan kyennyt) niin tätä saraa on kynnetty. Jos ei muuta niin aikamoisen määrän tekstiä olen kirjoittanut. Ihan hyvä homma, vaikka toimittaja-opintoja ensi vuoden alussa aloittavaa Liisaa olen kehottanut vielä harkitsemaan. Tai, jos ihan rehellinen olen, niin on tämä yksi maailman upeimmista ammateista.

Juhlittiin Isposten uimarannalla Avantouimareitten saunalla. Väkeä oli mukavasti: sukulaisia sekä uudempia ja vanhempia tuttuja ja kavereita. Kutsuja lähettelin toivorikkaasti laajalla pohjalla. Moni vastasi tulemalla paikalle, moni muuten muistamalla. Se teki minut hyvin onnelliseksi.

Ilma oli käsittämättömän upea: aurinko paistoi ja merivesi oli 17 astetta lämmintä. Kiitos Kyllikille ja Valtsulle ainoan lapsenne oivallisesta viisikymmenvuotispäivän valinnasta 50 vuotta ja 9 kuukautta sitten. Missä sitten ikinä lienettekin.

Hyvä Jutta ja ohhon

Ilahduin vilpittömästi kun Jutta Urpilainen jokin aika sitten totesi, että kolme tonnia kuukaudessa on hyvä palkka. Niin se on, sillä tilastojen mukaan yli 3,6 miljoonaa suomalaista tienasi vuonna 2007 alle 2 750 euroa kuukaudessa. Sen suuremmista tuloista osalliseksi pääsi ainoastaan 630 000 hyväosaista. Yli viiden tonnin kuukausiansiolle pääsi enää runsaat 107 000 kansalaista.

Urpilasen rajanveto 3 000 euroon sai aikaan kohtalaisen keskustelun. Pääasiassa sitä ivattiin. Jäi käsitykseksi, että jokainen nyt vähintään kolme tonttua kuussa tienaa. Kokoomuspoliitikkojen ohella päällikkötoimittajat olivat ahkeria nälvijöitä. No, heille 3 000 euron kuukausipalkka onkin pieni.


Ymmärsin, että Urpilaisen ajatuksena oli mm. verouudistusta ajatellen nootittaa SDP vahvemmin pieni- ja keskituloisten asiaa ajavaksi puolueeksi. Sitä on meinaan odotettu.

Pian kolmen tonnin avauksen jälkeen toveri puheenjohtaja määritteli pienituloiseksi vähemmän kuin 2 960 euroa kuuukaudessa tienaavan. Keskituloinen mahtui nyt 40 euron marginaaliin.

Ei mennyt kauaakaan, kun Urpilainen korjasi hyvätuloisen rajan kuuteen tuhanteen euroon. Tällä haarukalla (2 960-6 000 euro) myös kansanedustajat ja päällikkötoimittajat menevät keskituloisten kastiin. Liikuttavan innokkaasti mediassa myös todistettiin, että keskitulon määrittäminen on äärimmäsen vaikeata, ellei peräti mahdotonta. Pitkästä matikasta B:n kirjoittaneena en tätä usko.

Olisikohan käynyt niin, että SDP:n puoluetoimistossa kalkulaattorit sekosivat ja Jutta itsekin alkoi uskoa nälvijöitään. Ei olisi kannattanut. Hyvä avaus meni harakoille ja kääntyi itseään vastaan.