Hyvästä journalismista

Osallistuin viikonloppuna Journalistiliiton Turun, Pirkanmaan ja Satakunnan osastojen hyvää journalismia pohtineeseen seminaariin. Sen annin voi tiivistää neljään pääkohtaan:

1. Kerronnallinen ote sopii journalismiin.

2. Journalismilla on vaikutusta ja vaikutus on erilainen eri ihmisiin, mutta miten se oikein menee on edelleen tutkimuksen alla.

3. Uuden aikakauslehden perustamisessa tärkeintä on raha. Ideat ovat jo olemassa.

4. Työmarkkinakentällä liitto on menettänyt asemiaan sitten seitsenkymmenluvun.

Yhteenvetoni on, että seminaari oli ok - kannatti seilata Turusta Tukholmaan ja takaisin -, hyvän journalismin metsästys jatkuu, ja että toimittajilla on joskus mennyt paremminkin.

Hyvän journalismin taitamisen vaikeus sai vahvistuksen eilen Urheiluruudussa. Siinä kerrottiin, että mäkihyppääjä Harri Olli oli riidellyt tyttöystävänsä kanssa. Joku urheilupomo kommentoi sitä jotenkin niin, että "Harrin yksityisasia" ja ettei liitto ainakaan tässä vaiheessa reagoi siihen.

Yksityisasia hyvinkin kun se päääuutisten yhteydessä kerrotaan. Ovatko nuoren urheilijan riidat tyttöystävän kanssa - tai yksityiselämä ylipäätään - sellaisia, että niitä pitää tällaisilla foorumeilla käsitellä? Hyvää journalismia? Sanoisin jyrkästi, että ei.

Ehdotan, että urheilujournalismi palaa juurilleen: Miltä nyt tuntuu?

Perjantai 13. päivä

Olen lievästi taikauskoinen. Esimerkiksi numeroiden suhteen. Taikauskoni alkoi 8.8.1988, jolloin sain tietää voittaneeni lotossa 88 markkaa. Kasi on kiinalaisten onnennumero ja vuosi 1988 oli kiinalaisten onnenvuosi. Tuskin miljardi kiinalaista ja niin vanha kulttuuri väärässä ovat.

Muutama vuosi sitten olin Savonlinnan oopperajuhlilla. Oli perjantai 13. heinäkuuta ja minulla paikka 14 riviltä 13. Esitys oli loppuunmyyty, mutta se viereinen paikka, numero 13, oli tyhjä. Oli ihan pakko istahtaa siihen hetkeksi. Tämän muistan mutta en sitä, mikä ooppera Olavinlinnassa esitettiin.

Tämä perjantai 13. päivä on onnellisesti ohi. Se oli hyvä päivä: töissä ahkeroin ja lenkillekin ehdin. Illalla saatoin Eetun partsaleirille ja Aapo tuli yökylään.

Lapsista koekaniineja

Ensimmäiseksi mieleen tulee natsi-Saksa, sitten Stalinin Neuvostoiliitto ja kolmanneksi että ei helvetti, ei ole totta.

Totta se kuitenkin on: sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan lakia, joka antaisi lapselle oikeuden itse arvioida osallistuuko hän lääketieteellisiin tutkimuksiin vai ei. Vanhemmilla ei olisi asiaan mitään sanottavaa, eivätkä he edes saisi tietää, missä ja millaisissa testeissä heidän lapsiaan käytettäisiin. Lapsen kypsyyden tehdä osallistumistaan koskeva päätös arvioisivat asiantuntijat.

Ai ketkä? Eikä yhteyksiä lääketeollisuuteen? Ei manipuolointia? Ota piikki niin saat karkin.

Lakiehdotuksen perusteluissa viitataan YK:n lapsenoikeuksien julistukseen. Todella härskiä. Kyllä lapsia pitää kuunnella, mutta heitä pitää myös suojella ja rakastaa. Se on vähän niinkuin vanhempien hommaa.

Esitys on kuin jonkun totalitarismia kannattavan uusnatsin julistuksesta. Lain puolesta tämän päivän TS:ssä puhuu kuitenkin hallitusneuvos Päivi Kaartamo. Hän ei ymmärrä, miksi vanhempien pitäisi välittää koko asiasta.

Olisiko hallitusneuvoksella henkisen kypsyyden arvion paikka?

23. isänpäivä

Niin se aika rientää. Vietin isänpäivää 23. kertaa. Eetu aamiaisella kyseli, että mitä siitä ajattelet. Vastasin jotain siihen suuntaan, että samat ajatukset kuin Korkesaaressa apinatalon edessä: mitähän ne minusta ajattelee. Se oli vitsi.

Oikesti isänä oleminen on upeaa Jos en olisi isäksi päässyt, olisi elämäni ollut köyhempää ja tylsempää. Tyhmempikin varmasti olisin, sillä lapsia kasvattaessa kasvaa itsekin. Lasten myötä myös sellaiset asiat kuin rakkaus ja kärsivällisyys saavat aivan uusia ulottuvuuksia. Isänä on siis mukava olla. Tärkeääkin se on.

Lahjaksi sain Carlos Ruiz Fafonin "Enkelipelin". Kesällä luin häneltä Tuulen varjon. Tajuttoman hyvä kirja. Olimme silloin Barcelonassa, mihin kirjan tapahtumat sijoittuvat. Paikallisväri lisäsi lukunautintoa.

Otan "Enkelipelin" työn alle kunhan Lipposen muistelmat on selvitetty.

Yritysverotuksesta

Björn Wahlroos vaatii Turun Sanomissa yritysverotuksen pienentämistä. Perusteluna se, että se olisi ainoa tapa pitää yritystoiminta täällä.

Olisikohan ihan noin? Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että ainakin pörssiyhtiöiden omistajien ensisijainen tavoite on (ainakin hyvin usein) ollut saada mahdollisimman suuret osingot. Väitän, että verotuksen keventämisen hyöty valuisi osinkoihin, ei yrityksen toiminnan kehittämiseen.

Toiseksi väitän, että yritystoiminnan kannalta tärkeämpää kuin äärimmäisen alas painettu verotus on hyvä yritysympäristö, jossa häiriötekijöitä on vähän: infrastruktuuri pelaa, on ammattitaitoista työvoimaa, ei tarvitse lahjoa eikä pelätä kiristystä eikä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden aiheuttamia ristiriitoja ja niiden usein varsin ikäviä ja dramaattisia seurauksia.

Väitän siis, että hyvinvointiyhteiskunta on myös yritysten kannalta paras malli. Sen ylläpitäminen edellyttää kuitenkin verovaroin ylläpidettyjä palveluja ja epäkohtien tasaamista. Kohtuullista siis on, että myös yritykset maksavat veroja siinä missä työntekijätkin.

Puolueosaston kokouksessa (pitkän tauon jälkeen)

Useampi vuosi on vierähtänyt niiin etten ole osallistunut puolueosaston (sd) kokoukseen. Viime torstaina otin itseäni niskasta ja marssin Työväentalolle Turun urheiluväen sos.dem. yhdistyksen kokoukseen.

Nostetta oli heti: pääsin johtokuntaan ja piirikokoukseen varaedustajaksi.