Näkymätön käsi ja luova tuho

Moniko huomasi, että samoihin aikoihin kun Björn Wahlroos julkisti keväällä ylipaksun pamflettinsa ”Markkinat ja demokratia – Loppu enemmistön tyranialle”, RKP otti hajurakoa talouspoliittiseen neuvonantajaansa. Ilmeisesti joku puoluetoimistossa oli lukenut Wahlroosin kirjan ja ymmärtänyt lukemansa.

Nyt kunnallisvaalien alla RKP korostaa lähidemokratiaa ja hyvinvointipalveluja ja vaikenee (tehtävästä vapautetun?) neuvonantajansa ajatuksista.

En ihmettele.

Mitä vapaammat markkinat, sen parempi, sanoo vanha luokkataistelija. Nyt tosin yläluokan riveissä. Taloutta ohjaa Adam Smithin näkymätön käsi, jonka työtä täydentää Joseph Schumpeterin luova tuho. Kaikki kaikessa on markkinoiden toimivuus, ja markkinoiden toimivuudelle taas rahoitusmarkkinat.

Markkinat toimivat lähes täydellisesti. Ongelmat ja suoranaiset kriisit – esimerkiksi asuntomarkkinoilla – johtuvat siitä, että poliitikot säätelevät markkinoita.  Rahoitusmarkkinat kriisiytyvät kuitenkin aina silloin tällöin. Sille ei voi ilmeisesti mitään. Silloin pitää valtion ja veronmaksajien antaa pankeille rahaa. Se on valtion tärkein tehtävä. Valtio voi lisäksi hoitaa maanpuolustusta, perusopetusta tai joitain muita tehtäviä, jotka syystä tai toisesta eivät sovi  markkinoiden hoidettaviksi.

Talouskasvu on lisäksi tärkeätä, ja ihmisten työhaluja pitää lisätä verotusta keventämällä ja sosiaalietuuksia leikkaamalla.  Tässä lyhyesti Wahlroosin talouspolitiikka niin kuin minä sen ymmärsin.

Näitä uusliberalistisen talouspolitiikan hedelmiä on pitkin Eurooppa saatu viime aikoina nauttia.

Todettakoon lopuksi, että Wahlroos on pahoillaan, ettei rikkaita arvosteta Suomessa riittävästi ja että meillä on tällainen tasa-arvoinen ja kaikille avoin koulujärjestelmä.

Paperiton toimisto

Muistattelo, miten joskus puhuttiin paperittomasta toimistosta. Sitten sille naurettiin ja konttoreissa paperin määrä senkun kasvoi.

Nyt olen viikon verran ollut, jos en ihan paperittomassa, niin ainakin vähäpaperisessa toimistossa. Ihan kohtalaisesti on mennyt. Leena tuossa seinän takana on ystävällisesti tulostanut minulle jotain ihan pakollista. Kotona olen myös joitain välttämättömyyksiä printannut.

Syy paperin käytön radikaaliin vähenemiseen on tulostimen väriaineen loppuminen. Tilasin netistä uuden, jota viikon verran odottelin. Se on muuten pitkä aika. No, toisaalta opin tulemaan toimeen vähemmällä paperilla. Tapanani on esimerkiksi tulostaa juttuni ja lukea ne paperilta joskus useammankin kerran. Huomasin, että padilta ne lukee melkein yhtä kätevästi.

No, tänään kaipaamani paketti vihdoin tuli. Muuten kiva, mutta Brotherin patruuuna ei sopinut Samsungiin. Pahoittelivat Variaine.fi:ssä tapahtunutta ja lupasivat lähettää uuden ja sopivan. Viisi minuuttia sen jälkeen sain sähköpostiini Itellalta veistin: JUURI SAAMAMME TIEDON MUKAAN SAKSAN KULJETUSLAKON VUOKSI TILAUKSENNE TOIMITUKSEEN ON TULLUT LISÄVIIVÄSTYS. TOIMITUS LÄHTEE TEILLE VARASTOSTAMME VANTAALLA TORSTAINA 11.10. TÄSSÄ VIESTISSÄ MAINITULLA POSTIN SEURANTANUMEROLLA. PAHOITTELEMME VIIVÄSTYSTÄ.

Niinpä.

Hyvästi laatu II (Reklamoinnin aika)

Viimeksi valitin osalleni sattunut kurjaa laatua. Nyt olen reklamoinut, eli soittanut Haltille ja Craft Finladiaan ja käynyt Intersportissa ja Wiklundilla paikan päällä näyttämässä millaista tavaraa ovat minulle myyneet.

Aluksi ajattelin, että lähetän tavarat maahantuojalle ja että sieltä lähetetään minulle ehjä tavara tilalle. Ei se niin mennyt. Reklamaatio pitää tehdä kaupassa, ja sieltä saa korvaavan tavaran, jos sitä sattuu olemaan, jos ei niin tavara lähetetään maahantuojalle, ja sieltä lähetetään korvaava tavara, jos sattuu olemaan. Jos ei niin sitten saa rahaa, sen minkä tavarasta on maksanut.

Ensin Intersport. Kuitin puute ei ollut ongelma, sillä K-kortin avulla löytyi ostopäivä ja hinta. Vastaavaa tavaraa ei kaupassa ollut, ja toisin kuin kuin olin Craftille soittaessani ymmärtänyt, niin ei sellaista ollut sielläkään. Tämä vähän nyppi, sillä olin ajatellut, että saisin tilalle ehjät trikoot. Otin rahat ja kiitin.

Wiklundille mennessäni tiesin, ettei Haltilla ole enää vastaavia housuja. Wiklundilla minulle tarjottiin tilalle aika paljon samanlaisia Haltin housuja. En halunnut niitä, koska ne olivat raskaammat ja vievät pakatessa enemmän tilaa. Nämä ostamani menevät hieman nyrkkiä suurempaan pussiin. Siis aika kätevät.

Ratkennut sauma todettiin paikan päällä ja miehissä korjauskelvottomaksi. Vaihtoehdoksi jäi joko reklamaation tekeminen, jonka tuloksena olisin saanut kaiketi rahani takaisin, tai sitten tyytyminen siihen mitä olin saanut. Päätin pitää housut.

Pari huomiota: Maahantuoja levitteli lähinnä käsiään, sillä valitukset on siirretty kauppojen hoidettaviksi. Kaupoissa valittava asiakas käsiteltiin rutiinilla ja asiallisesti. Ovat kai tottuneet meihin.

Yksi asia - tämän laadun katoamisen lisäksi - jäi kaivertamaan. Missään vaiheessa ei pyydetty anteeksi tai jotenkin muuten pahoiteltu, että jouduin huonon tavaran takiaan soittelemaan ja käymään kaupoissa, joihin minulla ei muuten olisi ollut asiaa. Sama juttu oli muuten Helly Hansenin kanssa. 

Pieni sana, "anteeksi" , olisi ollut kovaa valuuttaa. 

Hyvästi laatu I

Kevättalvella ostin 13-vuotiaalle juniorille vaelluskengät. Viikonloppu partion kanssa Teijon metsissä ja molemmista kengistä pohja irvisti.  Loppukesästä ostin drymax-housut. Pari käyttökertaa ja toisen taskun vetoketjun sauma oli ratkennut. 

Eilen lenkillä käytin ensimmäisen kerran kesällä hankkimiani juoksutrikoita. Kehaisin vaimolle, että ovat uudet ja ainakin ehjät. Puoliksi totta; kun tulin lenkiltä niin vaimo huomautti, että sauma oli pohkeen kohdalta auki ja kangas pahasti rispaantunut. Eikä muuten takuulla johdu allekirjoittaneen isosta lihasmassasta. Listaan voi lisätä vielä talvella ostetut suksisauvat, joista toisesta hajosi rannelenkki ekalla hiihtokerralla.

Kun hankin edellä mainittuja tavaroita, kuvittelin ostavani - suksisauvoja lukuun ottamatta - laatua. Vaelluskengät olivat Helly Hanssenit, housut Haltin ja juoksutrikoot Craftin. Jollain tapaa siis laadukkaiksi miellettyjä merkkejä. Eivätkä ihan halpojakaan. Sauvojenkin odotin nyt sentään muutaman vuoden kestävän.  Housut ostin Wiklundilta, loput roinat Hansan Intersportista.

Vaelluskengät korjattiin suutarilla valmistajan piikkiin. Hajonneitten sauvojen tilalle sain uudet  Huomenna otan yhteyttä Craftiin ja Haltiin. Mielenkiinnolla odotan, mitä vastaavat.

Palaan asiaan.

Kilpailuvietistä

Olympialaisten alkuun on muutama päivä, joten on sopiva hetki käsitellä kilpailuviettiä. Olen elänyt siinä uskossa, että se ei minua pahemmin riepota. 

Joskus menee viisaskin vipuun. Tämän huomasin Eetun kanssa saaristoon suuntautuneella pyöräretkellämme. Matkan jälkeen voin kehua olevani retkikuntamme maija-, fusku- ja minigolfmestari. Eetu puolestaan on mestari pokerissa ja kirikilpailuissa. Frisbeegolfissa mestaruus jaettiin kun minä voitin tasatuloksen päättyneen heikomman käden kilpailun ratkaisevassa pituusheittokisassa, mutta hävisin paremman käden kisan.

Matkalla Eetu valisti minua oikeasta pyöräilyasenteesta. Se on sellainen, että jos toinen fillaristi on näkyvissä niin ajetaan kilpaa, muuten kyseessä on aika-ajo. Hymähdin ylimielisesti. Miten lapsellista!

Eipä olisi kannattanut. Kökarin Hellsössä palatessamme kappareissulta (7 km siivu) ja ainoan ostoksemme Marinol-pullon keikkuessa takatarikalla kiihdytin Kuwaharani hurjaan vauhtiin ja olin jo ratkaisemassa Ranskan ympäriajon voiton hyväksi kun Eetu ajoi ohitseni hihkaisten ”katso, olen lenkillä”. Klopilla oli kädet irti tangosta ja matki niillä juoksijan liikkeitä. Että siihen – henkiseen romahdukseen – loppui se kilpailu.

Seuraavana päivänä ajoimme ensimmäiset 10 kilometriä sateessa laivarantaan, mistä matka jatkui yhteysaluksella Korppoon Galtbyhyn ja sieltä edelleen Paraisille. Ajomatkaa oli jäljellä vielä noin 50 kilometriä. Aika pian alkumatkasta kiristin vauhdin aika kovaksi. Reilun kympin jälkeen oli pakko hellittää, ottaa takki pois ja hörpätä vettä. Eetu kyseli syytä kiireeseen. Selitin, että pitäisi ehtiä Nauvoon ennen kuin alkaa sataa.

Se oli silkkaa pedakomiikkaa, epätoivoinen yritys selittää idioottimainen järkeväksi. Kerrottakoon tässä oikea syy: minun piti karistaa kannoiltamme samaan suuntaan matkannut pariskunta. Tauon aikana he ajoivat kuitenkin ohitsemme. Eetu otti nyt piikkipaikan ja piti (sateen pelossa, heh) yllä edelleen hyvää vauhtia ja saavutimmekin kilpakumppanimme ennen Nauvoa. Olisimme menneet ohikin, mutta he kääntyivät jollekin pikkutielle. Me siis voitimme. Jihuu.

Alkumatkan tulimme siis täysillä, loppumatkan ( n. 30 km) niin lujaa kuin pääsimme. Allekirjoittaneella se merkitsi hyvin, hyvin hiljaista vauhtia.


Paraisilla olin jotakuinkin lopussa, mutta jotain myös oppinut: jos kisaa niin pitää ottaa takki pois ja hankkia juomapullo, josta voi hörppiä samalla kun ajaa. Miten aikuinen mies voikin munata tuolla tavalla.

Työn sankarit

Suomalaiset ovat (pääosin) ahkeraa kansaa. Yksin sun toinen täyttää kesälomansa erilaisilla projekteilla. Aika monelle remontti tuntuu olevan se juttu.  Toivottavasti nämä työn sankarit nautttivat. Jos eivät, niin otan osaa.


Tämä sankarillinen työnteko voi sivullisia joskus ahdistaa. Ainakin minulla sisäinen työn sakarini  ilmoitti toisinaan, että pitäisi tehdä jotain hyödyllistä. Ihan mahdottomia ponnistuksia sen vaimentaminen ei vaatinut. 

Ahkeroin tosin minäkin: vaihdoin vaimon fillarin etupyörään kesärenkaan. Takapyörään oli vaihdettu jo aiemmin.  Ihan vain rakkaudesta ja takatalven pelosta siirsin renkaanvaihdon kesäkuulle. Tosin mietin että kannataako sitä enää juhannuksen jälkeen vaihtaa, kun syksy ja pakkaset ovat jo ovella. Vaihdoin nyt kuitenkin.


Rehkimisen sijasta otin rennosti, nukuin aamuisin pitkään, nautin pitkiä aamiaisia, kalastelin (tosin kalaa ei tullut), lenkkeilin, luin ja vietin aikaa perheen kanssa. Kirjallisuusrintamalla sain kesän alussa päätökseen vihdoin Björn Wahlroosin Markkinat ja demokratian.  Tiedänpä nyt mitä sillä puolen barrikadia ajatellaan. Sen verran kylmää on meininki, että kesähelteelläkin puistattaa.

Minä rakastan (ylistys tietotekniikalle)

 

Minä rakastan tietotekniikkaa,

windowsia, mäkkiä, noksua,

symbiaa, androidia, linuxia,

ja mitä kaikkia niitä onkaan.

Minä rakastan mobiililaitteita,

älypuhelimia ja taulutietokoneita,

läppäreitä ja 3 G -yhteyksiä,

virtuaalilaiffia ja fasebookkia.

Minä rakastan pieniä hakkereita ja isoja hakkereita,

kaikenkokoisia tietokonenörttejä,

palomuureja ja virustentorjuntaohjelmia.

Minä rakastan bugeja,

hitaasti aukeavia koneita,

hukassa olevia nettiyhteyksiä,

kuiskintaa hiljaa kun huutaa ei kehtaa,

eikä lyödäkään saa.

Joskus minä vien nämä meren rantaan,

laineitten ääreen ja upotan santaan,

ja jätän sinne.

 

Oodi verkkotulostimelle

Minä rakastan Lexmarkin verkkotulostinta,

sen kallista hintaa ja lukuisia ominaisuuksia.

Windowsin kanssa se somasti surisee,

Mäkin kera tulostaa, vaan ei skannaa.

Minä rakastan Lexmarkin Keski-Euroopan varaosavarastoa

ja logistiikkaa, joka viikossa tuo varaosan Suomeen.

Minä rakastan sen puhelinpalvelua ja viiden vuoden takuuta.

Etenkin minä rakastan laitteen korjaamista ja säätämistä,

kun huoltoa ei ole missään.

Tai ainakaan Suomessa.

Kevättä ilmassa vai lopullisesti sekoamassa?

Ajoin eilen illalla polkupyörällä yhdeksän maissa Kärsämäestä Raunistulan kautta kohti kotia. Matkaa on noin 4 kilometriä. Raunistula oli hiljainen ja kaunis. Oikaisin rautatiesillan kautta tälle puolen jokea. Sillalta avautui upea jokimaisema. Kuu paistoi ja tähdet tuikkivat. Rautatiesillalla vastaan tuli kaksi nuorta miestä. Väistin heitä ja he sanoivat kiitos.

Matka ei ollut järin pitkä eikä kulkupelini kummoinen. Vanha Tunturi. Mitään ihmeellistäkään ei tapahtunut. Jotenkin vain onnistuin pitämään silmäni auki ja ymmärtämään jotain siitä hetkestä ja kauneudesta, joka oli tarjolla.

Vieläkin tuntuu hyvältä.

Kevättä ilmassa vai menossa lopullisesti sekaisin?

Mä ja Mäk, osa 1

Pitkällisen harkinnan jälkeen ostin marraskuussa Mac-tietokoneen. Hopeanharmaan läppärin, jonka kannessa komeilee omppu-tunnus.

Ilmoitettuani hankinnastani facebookissa, muutama ompusti sivistynyt kamu onnitteli valinnasta. Jari tosin totesi samalla laitteesta perittävän ylihintaa, mutta ajattelin että voi olla huumoriakin. Jarista kun ei aina tiedä.

Parin kuukauden kokemuksella olen alkanut aavistella, ettei Jarin tarkoitus ollut murjaista vitsiä. Olen nimittäin vakavissani miettinyt, mitä ihmeellistä tässä Mäkissa oikein on. Jos listalta tiputetaan se, ettei siihen ole viruksia (toivottavasti totta), niin ei paljon mitään.

Tänään aamulla esimerkiksi piti nettiyhteyttä hakea uusiksi, kun joku ihmeen aikakatkaisu oli pannut sen poikki. Toinen kummallisuus on Open officen toiminta. Koneen sammuttamisen jälkeen se pitää ladata joka kerta uudelleen latauksista. Eihän tuo iso vaiva ole, mutta ihmetyttää. Kuten myös se, että kone jämähtää usein kun Open officessa antaa näppäimillä käskyn ”tallenna nimellä”.

Oma lukunsa on tämän Mäkin erillinen näppäimistö. Onhan se sievä ja näyttää desing-konttorissa varmasti fiiniltä, mutta ei se tällaisessa arkisessa raadannassa hurraa- huutoja ole aiheuttanut. Väittäisin, että työergonomisesti se on aika surkea esitys. Eikä siinä ole edes delete-näppäintä.

Vastaavan Windowsin koneen olisin saanut 400-500 euroa halvemmalla. Ei minua silti harmita. Ihan mielenkiintoista tämä on. Ja selväähän on, että yli 20 vuotta kestäneen windows-suhteen jälkeen uuteen kumppaniin totuttelu kestää.