Tanskalainen joulukuusi

Tänä vuonna meillä oli tanskalainen joulukuusi. Se oli kaunis, niin kuin Aku Ankassa, kommentoi rakas vaimoni Anne. Olin samaa mieltä. Olin mielestäni tehnyt hyvät kaupat, etenkin kun vaimokin kehui (kerrankin). Kuusi maksoi vain 12 euroa.

Halvimmasta kotimaisesta kuusesta olisi pikaisen kierrokseni perusteella joutunut maksamaan vähintään kaksikymmentä euroa. Paitsi kalliimpi, olisi edullisemman hintaluokan kotimainen vaihtoehto ollut myös vähemmän silmiä hivelevä ”kräki”.

Ensin tosin ajattelin, että pitää kuusen kotimainen olla. Sitten pohdin että minkä ihmeen takia?

Ei nimittäin ole mitään kelvollista selitystä sille, että täällä vihreän kullan maassa joulukuusesta otetaan niin härskiä ylihintaa, että kuusia kannattaa tuoda Tanskasta saakka. Luulisi, että lähimarkkinat ja iso joulukuusivaranto loisivat sellaisen markkinaedun, ettei tanskalaisilla olisi kuusimarkkinoillemme mitään asiaa. Vaan kun on. Puuttuu vain, että metsänomistajat huutaisivat tässäkin valtiota apuun.

Asiaa joulunpyhät funteerattuani aloin ymmärtää uudella tavalla metsäteollisuutta ja kaupan vapauttamista. Jos metsänomistajat vaativat samanlaista kiskurihintaa raakapuusta kuin joulukuusista (siis 80-100% ylihintaa), niin ymmärrän, että metsäteollisuudella on houkutusta ja paineita siirtää tuotantoa sinne missä raaka-ainetta on saatavilla kohtuulliseen hintaan.

Joulukuusemme käy esimerkiksi myös vapaakaupan hyödyistä. Jos kuusikauppaa olisi rajoitettu tai kotimaisia kuusikauppiaita suojattu suojatullein, olisimme saaneet maksaa kuusesta varmasti 50 euroa.

Tämän joulun jälkeen kannatan taas hieman enemmän kilpailua ja vapaata kauppaa.

Ajan riennosta

Tein jokin aika sitten jutun Pekka Korpisen kirjasta ”Taiteesta ja taloudesta”. Siinä hän tarkasteli, miten taide seuraa talouden pitkiä syklejä. Hyvinä aikoina taide on realistista ja objektiivista, huonoina subjektiivista ja idealistista. Todellisuutta paetaan mytologioihin ja surrealismiin.

Mielenkiintoista, mutta minusta vieläkin mielenkiintoisempaa on se, että pitkien syklien kesto ja niissä tapahtuneet muutokset. Antiikin Kreikassa 2 500 vuotta sitten syklit kestivät 100-150 vuotta, 1900-luvulla enää noin 50 vuotta. Ajan riento on siis todella nopeutunut.

Olen usein miettinyt, että vanhemmiten aika kuluu nopeammin kuin nuorena. Minulla on ollut tähän kaksi teoriaa. Ensimmäinen (omani) lähtee niukkuuden käsitteestä: mitä vähemmän aikaa (tai jotain muuta tarpeellista kuten rahaa) sinulla on, sitä arvokkaammaksi se vähetessään käy, ja sitä nopeammin se myös loppuu. Toinen mielestäni hyvä teoria (serkkuni Sakarin) lähtee suhteellisuudesta. Viisivuotiaalle vuosi on yksi viidesosa hänen elämästään. Siis todella paljon. Viisikymppiselle se on enää 1/50, eli ei paljon mitään. Ilmankos vuodet menevät niin, ettei ehdi kunnolla kuin huokaista.

Yhteistä molemmissa on, että ajan lähetessä loppua, sen vauhti kiihtyy. Mitä voimme päätellä pitkien syklien nopeutumisesta. Käykö aika kohti loppuaan? Voiko aika ylipäätään loppua? Voisiko syklejä pidentää ja ajan vauhtia hidastaa jos eläisimme toisin?

Tämä selittää nyt ainakin sitä, miksi bloggaamisessani on ollut vähän taukoa.

Rajallisten resurssien käytöstä

Tilanteissa, joissa resurssit ovat rajalliset, olisi tärkeätä käyttää ne viisaasti. Jos rahaa on niukasti, ostaa jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen perustarvikkeita, kuten ruokaa. Ei esimerkiksi ranskalaista hajuvettä.

Turun kaupunki painii myös rajallisten resurssien ongelman kanssa. Silti vähiä paukkuja laitetaan "ranskalaisiin hajuvesiin". Tällä kertaa "hajuvesikauppoja" tehtiin nostamalla avokätisesti ylimpien virkamiesten , lähinnä apulaiskaupunginjohtajien, palkkoja. Kun samaan aikaan esimerkiksi ekaluokkalaisille ei ollut varaa hankkia omaa aapista, koululaisten mielenterveyshuolto laahaa jälkijunassa ja vanhustenhoidossa on kova pula tekevistä käsistä, ei voi kuin syvään huokaisten ihmetelleä, mitä *** Turun ylimmmässä johdossa on ajateltu. Ilmeisesti tämä on sen käsitys vähien resurssien viisaasta käytöstä. Se selittää sitten paljon muutakin.

Lehtitietojen mukaan korotusesityksen takana oli konsulttiyritys. Tällaisessa toiminnassa on kaksi kätevää piirrettä: saa mitä tilaa ja poliittisen vastuun voi delegoida konsultille.

Eläkeikä 100 vuoteen

EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen vaatii eläkeikää 70 vuoteen. Mallia pitäisi ottaa Saksasta, jossa se on nostettu 67 vuoteen. "Saksan tie on meidänkin tiemme", julistaa Laatunen Kansan Uutisten verkkolehdessä. Mieleen tulee Herttta Kuusinen, joka julisti aikoinaan Tsekkoslovakian tien Suomen tieksi.

EK:n lausunnoista tulevat mieleen Neuvostoliitto ja NKP:n ukaasit. Yhteistä EK:lle ja NKP:lle näyttää olevan tosiasioiden unohtaminen, ja kuvittelu, että jos jotain käsketään, niin se on sitten sillä selvä. Seuraaksi Laatunen vaatii eläkeiän nostoa varmasti sataan vuoteen, koska siten Suomi löisi kilpailukyvyssä laudalta kaikki muut maat. Realiteetti kuitenkin on, että keskimääräinen eläköitymisikä Suomessa on alle kuusikymmentä vuotta. Syynä se, ettei töissä jakseta pidempään. Pisimpään töissä sinnittelevät pienipalkkaiset. Heillä kun ei ole varaa jäädä eläkkeelle tässä yhdessä maailman rikkaimmassa maassa.

Laatusen seitsenkympin vaatimus pitää lukea itse asiasssa niin, että se koskettaa vain ja ainostaan tavallisia palkansaajia. Johtajat, ylemmät virkamiehet ja muu eliitti siirtyy eläkkeelle edelleen huomattavasti keskimääräistä nuorempana, fyysisesti terveempänä ja vähän *** paljon varakkaampana kuin me tavalliset tallaajat. Vaikka me heidän huvinsa itse asiassa maksamme.

Jotta edes jonkinlainen oikeudenmukaisuus säilyisi, pitää Laatusen ajatuksia vastustaa tiukasti.

Liikennevaloista ja mopoista

En voi kuin ihmetellä turkulaisia suojateiden liikennevalojärjestelyjä. Tällainen kohtuukuntoinen viisikymppinen ehtii normaalivauhtia kävellen vihreillä ajoradan yli juuri ja juuri. Jos saa hyvän lähdön. Vanhuksilla, huonojalkaisilla ja muilla hitaammilla ei ole tästä toivoa. Hämmästelin tätä joskus jollekin kaupungin suunnittelubyrokraatillekin, joka valaisi minua toteamalla, että tarkoitus onkin mennä yli vanhoilla vihreillä. Siis punaisilla.

Ekaluokkalaisten koulutien turvaamisesta puhutaan paljon. Hyvä niin. Tekoja on vähemmän. Helposti toteutettava keino lisätä koulumatkan turvallisuutta olisi rukata liikennevaloja niin, että yksillä vihreillä ehtii varmasti yli.

Mopot ovat käteviä ja suht edullisia ajopelejä. Niiden nopeusrajoitus (45km/tunnissa) on kuitenkin täysin älytön. En usko, että sille löytyy yhtään järkevää perustetta. Jos mopoilla saisi ajaa kuuttakymppiä, vähenisi niiden virittäminen ja ne pysyisivät laillisesti paremmin mukana liikenteen virrassa.

Olisi kiva muuten tietää, mitä on ajateltu kun mopoille on annetttu oikeus ajaa kevyenliikenten väylillä. Nyt mopedistit kiitävät hurjaa kyytiä samaa kapeaa väylää missä mm. pyöräillään, kävellään, hölkätään ja liikutaaan pienten lasten kanssa. Täysin idioottimaista. Mopon paikka on ajotiellä, ei jalankulkijoiden ja fillaristien joukossa.

Asiakaskokemuksia

Hieman vanhemmalla sukulaismiehellä oli nettiongelmia. Ongelmia syntyi kun hän vaihtoi hyvin toimineen kiinteän DNA:n liittymän Soneran mobiiliin. Myyjä vakuutti, että kyllä toimii, hieman syrjemmässäkin. Kun hintakin oli edullinen, niin mitä muuta rationalinen kuluttaja tekee kuin vaihtaa.

Ei olisi kannattanut. Yhteys oli niin hidas, ettei esimerkiksi laskujen maksu luonnistanut. Kahden viikon katumisaika oli kuitenkin ohi, eikä Soneralta suostuttu kaupan purkuun, vaikka sitä hyvin perustein puhelimessa yritettiin. Kohtelukin oli tylyä.

Hän osti Soneralta myös puhelimen. Samalla hänelle myytiin liittymä ja muita (hänelle täysin turhia) palveluja noin kahdeksalla eurolla kuukaudessa. Niitä hän ei tiennyt ostaneensa. Nyt sopimus on purettu netissä mokkulan datapaketin ja puhelimen lisäpalvelujen osalta. Odotamme mielenkiinnolla mitä Soneralta kuuluu. Jotain "reilua", pelkään.

Itselleni kävi vähän samalla tapaa. En ostanut mobiilia tekniikaa, vaan limppaa tutussa K-kaupassa. Ensin piti ostaa tarjouskivennäisvettä, mutta se oli loppu. Sitten hokasin että Fantaa saa 4 pulloa vitosella. Kaupan kassalla huomasin myyjän hetken empivän kun iski limuja koneeseen. Ulkona huomasin, että tarjous koskikin Jaffoja. Fantat olivat olleet tarjouksessa edellisellä viikolla. Kassaneiti kai huomasi tämän, mutta ei viitsinut siitä minulle kertoa. Siitä ilmeisesti se pieni tauko.

Oma moka. Ilmoitus oli sekä kaupassa hyllyllä että oven pielessä. Oli tekstiä ja kuvaa. Olisi pitänyt mennä jakeluun.

Ei siis ihme, että ihminen voi tehdä tyhmyyksi asioidessaan vaikeaselkoisilla ict-foorumeilla, kun pöljäilemään pystyy jo limukaupoissa.

Lomapohdintoja

Lomalla tulee pohdittua kaikenlaista, kuten hyvän kirjan, kameran, avioliiton, saarnan ja hääpäivän kriteereitä.

Hyvä kirja on muutakin kuin hyvää tekstiä. Se on hyvälle, mukavalle paperille painettu ja sopivankokoinen mukana kannettavaksi. Kalliille kiiltopaperille painettu kovakantinen iso opus ei ole hyvä kirja. Sitä ei ole mukava käsitellä ja kiiltäväpaperi heijastaa valoa ikävästi. Hyvää kirjaa lukee sängyssä ilman punttisalitreeniä.

Hyvä kamera. Olen lomareissuilla kuljattanut mukana jos minkänkinlaista kameraa. Nyt mukana on taskuun sopiva Canonin sx 210-pokkari. 14-kertaine zoomi, ja 14 miljoonaa piksliä.Ei niiin hyvä kuin miltä kuulosta. Herkkä kolhuille ja kuviin jää helposti vaaleita plänttejä. Järkkäri olisi periaatteessa paras, mutta mutta iso ja hankala. Pari edellistä lomaa kuvasin Olympuksen iskun- ja vedenkestävällä (en muista mallia) kameralla. Se on pieni, näppärä eikä tarvitse koko ajan pelätä jos kolhiintuu tai kastuu. Pikseleitä ja zooomia vähemmän, mutta niin on huoltakin. Kerrassaan hyvä lomakamera.

Hyvä avioliitto. Perheen kera kun matkaa käy, niin hyvän avioliiton pohdinnalle on tiettyjä edellytyksiä. Olen huomannut, että seuraavilla eväillä voisi menestyä. Ei puhuta, niin ei tule riitaa eikä mykkäkoulua. Jos kuitenkin puhutaan, niin ei sitten vahingossakaan kommentoida mitenkään. Jos kumminkin kommentoi, niin sanoo jotain nättiä. Jos se ei onnistu, niin palaa kohtaan yksi.

Hyvä saarna. Saatiin tänään Sälskärissä kuulla Fransiscus-päiviin liittyvä saarna på svenka. Pappi puhui liki tunnin, ottamatta lainkaan huomioon, että mukana oli muitakin kuin franciscuslaisia, ja että kyseessä oli ns. tavallinen turistiretki, ei mikään kirkon tilausmatka.

Pyhä Franciscus olisi varmasti ottanut myös muut huomioon, ja puhunut lyhyesti, tai jättänyt saarnan pitämisen siihen, että palaamme Skälskäristä (upea paikka muuten) takaisin Kökariin. Pelkäsin jo tosissani, että myöhästymme yhteysaluksesta, ja uhkasin matkanjohtajaa, etten maksa ropoakaan, jos emme ole 16.45 Kökarissa. Olimme 16.40, ja laivarannassa hyvissä ajoin.

Hyvä saarna on sis lyhyt ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan pidety.

Hyvä hääpäivä. Se on toivottavasti tällä kertaa sellainen, että herätäään aamulla ennen seitsemään, pakataan kamat, ennätetään yhteysalukselle ja ajetaan fillarilla suht sopuisasti yli 40 km matka Långnäsistä Godbyhyn.

New York kutsuu

Reilu viikko sitten ravistin Tukholmassa harteiltani yksinkertaisen maratoonarin maineen. Nyt olen kaksinkertainen maratoonari. Liekö sen parempi?

Aika oli tällä kertaa huikea 5.25 alitus kuudella sekunnilla, eli 5.24.54. Parannusta viime vuoteen 40 sekuntia. Anne taivalsi matkan n. 20 minuuttia nopeammin ja esitteli minulle kantapäitään jo kympin paikkeilla.

Sijoitukseni oli 10 954, eli vahvasti 11 000 parhaan sakissa. Omassa ikäsarjassani olin 988.

Viikonloppuna työkeikalla AKT:n edustajakokouksessa tapasin kaverin, joka oli juossut 120 maratoonia. Tukholmassa niistä 20. Sarjassaan hän oli ilmeisesti sijalla 13. Kaikki on niin suhteellista.

Tämä vanha tomumajani ilmoitteli erilaisista vaivoista ennen maratonia. Erityisesti issias ärtyi pahaksi kun hölmöyksissäni innostuin vielä vauhtileikittelemään vähän ennen juoksua. Ei ole vauhti minun lajini.

Selkä pelitti kuitenkin ihan kohtalaisesti, ja pian oli siinä määrin muita vaivoja, ettei sitä kunnolla edes huomannut. Nyt ovat maratonin vaivat helpottaneet ja vanhat kolotukset tuleet takaisin. Olisivat voineet poissakin pysyä.

Kannustusjoukoissa olivat Liisa, Juuso, Eetu ja Aapo. Juuson kanssa löin juoksun jälkeen hurjan vedon siitä, että hän juoksee ensi vuonna maratonin Tukholmassa. Jos ei juokse, niin kustantaa minut New Yorkin maratonille.

Kävi niin tai näin, niin Nykiin lähden. En ole Amerikassa ennen käynytkään. Matkan varaan heti kun myyntiin tulevat. Etteivät lopu kesken, tai etten tule järkiini. Mitäköhän Anne tekee?

Nyt ei auta kuin toivoa, että vanha tomumaja pelittää siihen asti. Ja mielellään myös siitä eteenpäin.

"Vauhtileikittely"

Tänään kokeilin pitkästä aikaa ns. vauhtileikittelyä. Siis sitä kun kirmataan jonkin matkaa lujaa, höllätään joksin aikaa ja taas mennään.

Tai noin sen pitäisi kulkea. Mulla nopeuden sijasta kasvaa volyymi, lähinnä puuskuus, jonkin verran myös ähinä ja puhina.

Minkäs teet, kun 99 prosenttia soluista on hitaita, ja se ainoa nopea prosentti on siirtynyt sujuvasti talviunilta kevätväsymykseen. Siitä se jatkaa kesälomille, minkä jälkeen sillä alkaa kaamosmasennus. Ja sitten onkin taas talviunien aika.

Viisas vaimo Anne ja valistunut valmentajani - tunnettu naantalilainen kunnallis- ja urheilumies Heikki Aalto - ovat saaaneet minut uskomaan, että tästä säntäilystä voi maratonin suhteen olla jotain hyötyä. Joten jatkan puuskuttamista.

Periaatteessa ja olen kuitenkin sitä mieltä, että hitaasti kiiruhtamalla pääsee parhaiten perille.

Uutisurputusta

Eilen lauantaina YLEn pääuutislähetyksessä oli niihin käytetyn ajan perusteella kaksi todella tärkeää uutista. Lentoliikenteen ongelmat ja Savonlinnan museon perämoottorinäyttely. Molempien kohdalla olin ymmälläni. Jos lentokoneet olisivat päässeet ilmaan, olisi se ollut uutinen. Nyt asiaa väännettiiin ja käännettiin pitkään saamatta mitään uutta siitä irti. Vähempi olisi riiittänyt.

Ei se, että "kyllä harmittaa kun matka katkeaa" tai että muutamilta ranskalaisnuorilta käyvät rahat Helsingissä vähiin ja ikävääkin on, ole enää mikään uutinen. Se on tässä yhteydessä itsestään selvä asia.

Lentouutisen olisin vielä voinut sulattaa, ellei sitä olisi seurannut harvinaisen täydellinen mahalasku. Savonlinnan museon perämoottorinäyttely. Millä ihmeen kriteerein se nousi pääuutislähetykseen? Siis siihen, missä kerrotaan se kaikkein tärkein mitä maailmassa ja Suomessa on tapahtunut. Sehän se Ylen TV-uutisten idea on. Anteeksi. Siis oli.

Johonkin toiseen ohjelmaan takatuupparijuttu olisi sopinut hyvin. Tosin sivistynyt toimittaja olisi siinäkin tapauksessa tiennyt, että Turussa Forum Marinumissa on näytillä enemmän perämoottoreita. Ollut jo pitkään.

Koululaisten hyväntekeväisyyskeräyksen tuoton outo jako

O tempores, o mores, siis oi aikoja, oi tapoja, tuskailivat jo muinaiset roomalaiset. Siitä, miten asiat muuttuvat ja miten se yllättää, sain omakohtaista kokemusta tänään. Alakoulun viitosluokkaa käyvä nuorin lapseni yllätti minut kertomalla, miten luokan syöpäkeräyksessä keräämä potti jakautuu: itse kohteelle, siis syöpää sairastaville 80, luokalle 10 ja kerääjälle itselle 10 prosenttia. Asiasta oli luokassa äänestetty.

Ennenkin keräyksiä on kouluissa järjestetty. Kertaakaan aiemmin en tosin ole kuullut, että ne jyvitetään tällä tavalla.

Tähän asti olen kuvitellut, että hyväntekeväisyys on hyväntekeväisyyttä, ja että koululaisten keräämät tuotot menevät kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Edelleen olen luullut, että oppilaiden osallistumisella niihin on tietety oppimiseen ja kasvamiseen liittyvä idea.

Aiemmin taas talkoilla hankitut rahat on käytetty johonkin yhteiseen projektiin. Tällä luokalla se olisi voinut olla vuoden päässä odottava leirikoulu. Tässäkin olen nähnyt pedagogista ideaa.

En mitenkään käsitä, että koulu tai opettaja äänestyttää lapsia tällaisesta asiasta. Äänestystulos tuskin oli kenelläkään yllätys. Koulun tehtävä on kasvattaa lapsia. Kertoa mm. mikä on oikein ja mikä väärin. Tässä olisi ollut todella hieno mahdollisuus siihen: antaa lapsille mahdollisuus auttaa ilman oman edun tavoittelua niitä, jotka apua tarvitsevat. Ei mikään itsestään selvä hyve nyky-Suomessa. Tulevaisuudessa varmasti vieläkin harvinaisempi, jos koulun linja on todella tämä.

Olisin odottanut, toivonutkin, että tällaisten perushyveiden opettaminen kuuluisi edelleen koululle. Jos kuuluu, tämä luokka menetti siihen hyvän mahdollisuuden.

Mikä lie ollut tässä kasvatuksellinen idea?

Hyviä uutisia

Turulle yllätysnobel kaupunkilaisten hyvästä kohtelusta.

Myllysilta onkin tekniikan ihme. Silta korjaa itse itsensä. Suunnitelijat valittavat tapahtunutta ja korvaavat kaupunkilaisille aiheuttamansa vahingot.

Lahjusepäilty Ilkka Kanerva onkin suurlahjoittaja ja hyväntekijä.

Turku vakiinnuttanut asemansa joulukaupunkina. Kukaan ei pidä ajatusta enää ääliömäisenä eikä se herätä yleistä hilpeyttä.

Turku ohittanut Tampereen asukasmäärässä. Hämäläiset hitaita myös lisääntymisessä.

Bussilippujen hinnat laskevat ja palvelut paranevat.

Turussa rutkasti lisää rahaa kouluihin ja terveydenhuoltoon.

Ensi talvena jalkakäytävät hiekotetaan kunnolla.



Oikein hyvää aprillipäivää!

Terve sielu terveessä ruumiissa - jos jumalat sen suovat

Kävin iltapäivällä hieman pidemmällä lenkillä. Lönköttelin TSY:n mökiltä Mathildedalin kupeesta Kemiön-tielle ja takaisin. Matkaa kertyi 14-15 kilometriä, johon aikaa kului melko tasan 1.50.

Juoksukausi alkoi viikko sitten noin 3 kuukauden tauon jälkeen. Tänään juoksu tuntui ekaa kertaa todella hyvältä. Sitä siinä lönkötellessä kiittelin ja mietin, miten tärkeä liikunta on henkiselle hyvinvoinnille. Eikä aikaakaan kun muistelin vanhaa roomalaista viisautta "Terve sielu terveessä ruumiissa".

Viisas ystäväni kertoi minulle joskus, että kyseessä on ns adidas-miesten versio. Alkuperäiseen kuuluu loppukaneetti, "Jos jumalat sen suovat". Se on hyvä muistaa. Liikunta sinällään ei takaa mikäänlaista henkistä hyvinvointia. Voi käydä ihan toisinkin, jos mopo karkaa käsistä. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tai halua liikkua, mutta voivat silti viettää hyvän ja rikkaan elämän.

Minun, jolla klapit jotenkin toimivat, pitää olla kiitollinen että juoksu luonnistaa ja että voin nauttia sen tuomasta hyvästä olosta.

Tämä on hyvä pitää mielessä.

Nyt riitti puhelinmyynti (Kiitoksia Soneralle)

Soneran puhelinmyyjä soitti nettiasioissa. Ilmoitin heti, etten ota heiltä yhteyttä, koska sellainen minulla oli ollut ja jatkuvasti kaatuillut. Kyllästyneenä vaihdoin Turun kaapelitelevision yhteyteen, joka onkin hyvin toiminut.

Ei uskonut puhelinmyyjä. Kehui Soneran uutta tekniikkaa ja haukkui kaapelitv:n tekniikkaa vanhanaikaiseksi. Kerroin, että minulle riittää kunhan se toimii. Kyseli nopeuksia, hintoja, eikä uskonut, kun sanoin, ettei tule kauppoja. Mulla paloi päreet. Käytin vähemmän sivistyttä kieltä, katkaisin puhelun ja tein telemarkkkinakiellon.

AKT:n lakot ja media

Mihin on hävinnyt journalistinen osaaminen ja kriittisyys? Tätä olen ihmetellyt kun olen seurannut AKT:n lakkojen uutisointia. Lähes kaikki mitä työnantajat ovat sanoneeet on mennyt läpi kuin pieru housunpersuksista.

Toimittajat ovat ääni väristen kysyneet, voiko ammattiliitto tällaisella hetkellä mennä lakkoon. Sitä sen sijaan ei ole juuri kysytty, käyttääkö työnantaja tilannetta hyväkseen heikentääkseen työsuhteen ehtoja. Työnantajien tavoitteisiin kuuluvat mm. työaikajärjestelmän romuttaminen ja joustojen vieminen "kiinalaiselle tasolle". Myös työsuhdeturvaan vaaditaan heikennyksiä.

Ahtaajien - jo kertaalleen sovittua - muutosturvaa on väitetty kalliiksi. Länsieurooppalaisella mittarilla se mitä AKT vaatii, ei ole paljon. Muualla vastaava turva on paljon parempi. Muistetaan vaikka Nokia ja Bochum.

Harvinaisen kovaa peliä on se, kun muutama tunti satamalakon alkamisesta ilmoitetaan, että paperitehtaat täytyy sen takia sulkea. Uskoo ken tahtoo. Edellisestä satamalakosta on 19 vuotta, joten kovin lakkoherkiksi satamia ei voi luonnehtia.

Pelottavia puhuu EK:n hallituksen puheenjohtaja Sakari Tamminen (TS 5.3.2010) . Hänestä AKT:n tapaiset liitot pitäisi pakottaa sovintoon. Mikähän olisi sellainen liitto, jota Tammisen mielestä ei pitäisi pakottaa sopuun? Kennelliitto? Ja mikä sovinto sellainen on johon pakotetaan? Suomeksi sanotuna Tamminen vaatii lakkojen kieltämistä.

Nettiriippuvuutta

Olimme viikon hiihtolomalla Turun Sanomalehtimiesyhdistyksen mökillä Salon kaupungin Mathildedalin taajaman tuntumassa. Kuten tavallista, loma meni liian nopeasti.

Omalla tavallaan mielenkiintoiseksi loman tekivät pari ensimäistä päivää. Olimme näet ilman nettiyhteyttä, ja huomasin kärsiväni jonkinlaisia vierotusoireita. Ihmekös tuo, kun muuten on enimmän aikaa "on line".

Ehkä vaikeinta oli se, että kaikkea ei heti voinut "katsoa netistä", vaan piti odottaa, että televisiosta tulevat uutiset, tai etenkin lomalaisille tärkeä, säätiedotus. Tai sitten kaivella tietoja tekstitelevisiosta. Työhön liityviä sähköposteja en kaivannut.

Parin päivän kuluttua olotilaan tottui, ja kun viikko oli lopuillaan, siitä jopa piti. Nyt pitää totutella taas tähän.

Uutta jääkautta odotellessa

Olisiko ilmastomuutos sittenkin tässä: uusi jääkausi. Mitään ilmastotieteellisiä todisteita ei minulla ole, mutta kun ei ole, niin sitä suuremmalla varmuudella näin käy.

Metodia voisi luonnehtia ennustustieteelliseksi. Hyvin usein erilaisten tiedehenkilöiden ennustukset menevät nimittäin päin prinkkalaa. Ja vielä useammin tapahtuu jotain sellaista, josta he eivät nähneet edes unta. Ajatellaan vaikka Nokiaa tai Lukon johtoa jäääkiekkoliigassa.

Jos tiedehenkilöt siis ennustavat ilmaston lämpenemistä, niin se todenäköisesti kylmenee.

Lisää perusteluja: Pari vuotta sitten lähes kaikki taloustieteilijät olivat sitä mieltä, ettei lama ollut enää mahdollinen. Nousun jatkuu ikuisesti. Amen.

Entä miten kävi Neuvostoliiton? Ei tullut työlästen paratiisia. Entä 1970-luvulta asti povattu Suomen työvoimapula? Ei ole kovin akuutti vieläkään. Ja niin kauan kuin vähänkään muistan, on odotettu Ruotsin talouden romahdusta. Sielläpä edelleen porskuttavat. Jos vielä epäilet, niin katso 5 vuorokauden sääprognoosi. Vakuututko?

Niin että äkkiä talvialeostoksille. Voi olla, ettei uusia vähän aikaan ole tulossa.

Talvipyöräilystä

Kokeilin pitkästä aikaa talvipyöräilyä ja totesin talvitassuilla varustetun 20 vuotta vanhan Tunturi Matrixini edelleen parhaaksi citymaasturiksi Turun lumisilla kaduilla. Siinä on kaikki tarvittavat herkutkin: pieni kääntäsäde, vakaa ohjaus, parkkipaikka löytyy aina ja mikä fantastisesti vääntävä vähäpäästöinen moottori.

Hikeä iski pintaan lyhyelläkin asiointilenkillä sen verran, että vakuutuin taas kerran säännöllisen talvipyöräilyn olevan hyvää liikuntaa. En lainkaan ihmettele, että kesät talvet työmatkat pyörällä kulkeva rakas vaimoni säilyy vuodesta toiseen ah niin ihanan kauniina, nuorekkaana ja hyväkuntoisena.

Irti kiirestä

Olen oravanpyörässä. Aika ei tunnu riittävän mihinkään eikä tulosta synny niin kuin pitäisi. Ei se aina tällaista ole, mutta niin kun kevät seuraa talvea, ajaudun minä aika ajoin tällaisiin tilanteisiin. Kun mitta tulee täyteen, lyhennän askelta ja karsin tekemisiä. Jos tämä ei onnistuu, iskee sydäri tai pää räjähtää. Tähtään siis tahdin rauhoittamiseen.

Nyt on taas tällainen hetki. Tammikuu vierähti tolkuttoman hajainaisessa kiireessä. Ikävintä tässä on, että hyvätkin asiat alkavat stressata. Se jos joku on todella syvältä.

Painan taas jarrua, mietin mikä on oikeasti tärkeätä ja koetan elää sen mukaan. Rahaa tulee vähemmän, mutta muuten on paljon mukavampaa.

Minulle tämä on jatkuvaa tasapainon hakemista, missä painopisteetkin muuttuvat jatkuvasti. Helppoa ei liene muillakaan. Tuttu kertoi valmistelevansa kohtalaisella paineella projektihallinnon luentoa ja kadehtivansa hiihtämässä ollutta vaimoaan. Usko projektihallintaan hiipui entisestään. Lisäksi heräsi kysymys, kumpi olisi oikea luennoitsija, hiihtelevä rouva vai aikataulujen kanssa tuskaileva herra Projektinhallinta.

Nyt tää jätkä lähtee hiihtää.

Uudenvuodenlupaukset

Olen tehnyt kaksi uudenvuodenlupausta.

Rakastan Turun talvea. Kun vuonna 1991 muutimme Savonlinnasta takaisin Turkuun olin kauhuissani täkäläisestä talvesta. Huopatöppöset kastuivat, tuuli ja satoi vettä, jäisillä kaduilla meinasi koko ajan mennä nurin...

Jossain vaiheessa huomasin, ettei se miksikään muutu, vaikka miten kirosin. Jokunen vuosi sitten innostuin avantouinnista, ja viime kesänä Barcelonan helteessä huomasin kaipaavani marraskuuta ja avantouimareitten saunaa.

Tästä eteenpäin, jos esimerkiksi helmikuussa vettä tulee vaakatasossa päin näköä, en enää ota pulttia kuin korkeintaan rakastettavan hellästi ja hienotunteisesti. Vähän niinkuin rakkaalle vaimolle joskus jotain jostain vähän sanotaan.

Pidän tilannetta myös haasteellisena, oivallisena pulahtaa avantoon tai sopivana nauttia sisätilojen antamasta suojasta. Jouluvalmistelut aloitan viimeistään marraskuun puolivälissä.

Käyn läpi pikakirjoituksen alkeet. 4-5 vuotta sitten ilmoittauduin Kirjeopiston pikakirjoituksen alkeiskurssille. Innostus uupui aika pian. Olen aloittanut opinnot ominpäin uudelleen 3-4 kertaa, mutta aina yhtä surkein tuloksin. Vuoden 2010 aikana kahlaan alkeet läpi tai sitten unohdan koko homman.

Hämmästyttävää

Ylen Teema esitti lastenohjelmia - Tirlittan ja Kymmenellä pennillä siirappia 5.1. - iltakymmeneltä. Olisi jännittävää tietää, mitä tällaisen päätöksen tehneen ihmisen päässä liikkuu. Olisikohan Tampereen yliopiston journalismikoulutuksen käyneitä?

Hämmästelen myös Julkisen sanan neuvoston päätöstä vapauttaa Yle Matti Vanhasen lautakasa-uutisoinnista. Nyt mahdollisesti joku surkimus, jolla ei ollut kanttia esiintyä omalla nimellä pääsi puukottamaan Vanhasta Ylen tuella selkään.

JSN:n päätös merkitsee, että toimittajan työssä lähteeksi riittää jatkossa se kuuluisa hulmuvatukkainen kalju pyöreän talon nurkalla. Ja paska lentää.

Säästösyistä kirjastonsa joulun- ja uudenvuodenajaksi sulkenut Turku pitää pääkirjaston auki loppiaisena, jolloin maksettavaksi tulevat kaikki mahdolliset palkan päälle tulevat korvaukset. Kerrassaan hämmästyttävää.