Pitkällisen harkinnan jälkeen ostin marraskuussa Mac-tietokoneen. Hopeanharmaan läppärin, jonka kannessa komeilee omppu-tunnus.
Ilmoitettuani hankinnastani facebookissa, muutama ompusti sivistynyt kamu onnitteli valinnasta. Jari tosin totesi samalla laitteesta perittävän ylihintaa, mutta ajattelin että voi olla huumoriakin. Jarista kun ei aina tiedä.
Parin kuukauden kokemuksella olen alkanut aavistella, ettei Jarin tarkoitus ollut murjaista vitsiä. Olen nimittäin vakavissani miettinyt, mitä ihmeellistä tässä Mäkissa oikein on. Jos listalta tiputetaan se, ettei siihen ole viruksia (toivottavasti totta), niin ei paljon mitään.
Tänään aamulla esimerkiksi piti nettiyhteyttä hakea uusiksi, kun joku ihmeen aikakatkaisu oli pannut sen poikki. Toinen kummallisuus on Open officen toiminta. Koneen sammuttamisen jälkeen se pitää ladata joka kerta uudelleen latauksista. Eihän tuo iso vaiva ole, mutta ihmetyttää. Kuten myös se, että kone jämähtää usein kun Open officessa antaa näppäimillä käskyn ”tallenna nimellä”.
Oma lukunsa on tämän Mäkin erillinen näppäimistö. Onhan se sievä ja näyttää desing-konttorissa varmasti fiiniltä, mutta ei se tällaisessa arkisessa raadannassa hurraa- huutoja ole aiheuttanut. Väittäisin, että työergonomisesti se on aika surkea esitys. Eikä siinä ole edes delete-näppäintä.
Vastaavan Windowsin koneen olisin saanut 400-500 euroa halvemmalla. Ei minua silti harmita. Ihan mielenkiintoista tämä on. Ja selväähän on, että yli 20 vuotta kestäneen windows-suhteen jälkeen uuteen kumppaniin totuttelu kestää.
