Vanha päiväkoti

Hain toissapäivänä Aapon Betaniankadun päiväkodista.  Siitä on liki 50 vuotta kun itse olin itse siellä hoidossa. Muistot ovat hyvät.


Vanhan tarhani ohi kulkiessa olen usein miettinyt, että olisi kiva päästä käymään siellä. Nyt sain siihen Aapon ansiosta loogisen syyn. Tädit pihalla näyttivät pyynnölleni vihreää, ja sisällä päiväkodin johtaja otti minut lämpimästi vastaan.

Kerroin, että mieleeni ovat jääneet erityisesti Martta-täti ja Eeva-täti. Epäilin, että eivät enää taida olla töissä.  Eipä tietenkään, mutta ilman Eeva-tätiä ei talossa nytkään oltu, sillä johtaja on nimeltään myös Eeva.

Teimme Aapon ja Eevan kanssa tiloissa kierroksen. Paljon oli edelleen tuttua tai ainakin tutun oloista.

Aika nostalgisissa tunnelmissa olin.  Mukavasti tämä maailma joskus pyörii.

Ps. Lokakuun alussa vanha päiväkotini täyttää 60 vuotta.

Reilu työpaikka

Kävin juttukeikalla. Olen tehnyt niitä aika monta. Ensimmäiset vuoden 1986 alussa. Suurin osa kirjoittamistani jutuista on käsitellyt tavalla tai toisella työelämää. Aika moni työkeikka on vienyt minut myös työpaikoille.

Hiljattain haastattelin pitkän työuran tehnyttä ihmistä. Hän oli ylpeä työstään ja kiitollinen, että oli saanut sitä tehdä. Toivon, että itse pääsen samalla asenteella eläkkeelle. Hän korosti myös sitä, miten työnantaja on ollut reilu ja toiminut sopimuksen ja lakien mukaan.

Kieltämättä, hänellä on ollut reilu työnantaja. On toiminut inhimillisesti ja ajatellut muutakin kuin omistajien kukkaroa. Se, että hommat hoidetaan työehtosopimusten ja lakien mukaan ei kuitenkaan ole vielä reilua. Sen on normaalia. Mikä menee sen yli, on vasta reilua.

Yhä useammin tapaan ihmisiä, jotka kehuvat työnantajaansa reiluksi sen takia, että tämä noudattaa sopimuksia. Koetin oikein muistella, pääsikö 1980-luvulla reilun ja hyvän työnantajan kirjoihin sillä, että että ei rikkonut lakia tai sopimuksia. Ei tainnut päästä.

Maailma on muuttunut. Nyt reiluna pidetään työpaikkaa, jossa palkan saa oikein laskettuna ja ajallaan. Mietinpä vain, millainen on normaali työpaikka?

Talven parhaat tunnit

Istuin muutama päivä sitten  tilaisuudessa, jossa ajatuksen oli mahdollista lentää. Päädyin muistelemaan muutaman viikon takaista hiihtelyämme Impivaaran ladulla tyttärenpojan Aapon (6 v.) kanssa.

Se oli Aapon ensimmäinen hiihtokerta tänä talvena. Ensimmäisen 1,7 kilometrin kierroksen jälkeen kysyin varovaisesti, että vieläkö toinen? Latu Impivaarassa on nimittäin aika raskas. Poika vastasi, että kyllä. Toisen kierroksen jälkeen että vieläkö kolmas, ja sen jälkeen että vieläkö yksi? Kierroksia tuli neljä ja kilometrejä noin 7.

Hiihdon Aapo määritteli lajiksi, joka on mukava mutta raskas.

Aikaa meillä hiihdellessä kului pari tuntia. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, miten se saattoi mennä niin nopeasti. Tyhmempi voisi luulla, että pikkupojan perässä hiihtely olisi tylsää. Mennään hiljaa, välillä nostetaan kundi pystyyn ja järjestetään sukset oikeaan suuntaan...

Vaan eipä ole. Oli älyttömän mukavaa. Kuulin monta hyvää selostusta, kun Suomi (Aapo) voitti loppukirissä Ruotsin (minä). Ja kun urheiluselostamo sulkeutui, alkoi sävelradio, eli Aapo pisti ladulla lauluksi. Alamäet menivät vauhdilla, ja ylämäet, jos eivät nyt ihan lentäen, niin ainakin tyylillä.

Kokemus oli minulle kullanarvoinen. Esimerkiksi siksi, että sain potkia itseäni kohtalaisen kovin, ennen kuin sain ylitettyä olohuoneen sohvan ja hiihtoladun välisen henkisen kynnyksen.

Ja sehän kannatti.

Jälkeenpäin olen miettinyt, että nämä pari tuntia Aapon (ja huoltojoukoissa olleen Anne-mummin) kanssa olivat tämän talven parhaat pari tuntia.

Kestävyysvajeesta – Turha haahuilu pois koulusta

Noin 20 vuoden ajan olen seurannut lasteni kautta koulun käyntiä. Joka kerta lukukauden lähetessä loppuaan olen huomannut ihmetteleväni samaa asiaa: miksi viikko tai pahimmillaan pari käytetään kouluissa epämääräiseen haahuiluun. Kaiken huippuna se, että yksi työpäivä/koulupäivä kuitataan todistusten jakamisella. Siihen menee noin 15 minuuttia.

Jos (kun) tätä tyhjäkäyntiä on lukuvuodessa 2-3 viikko, tekee se koko oppivelvollisuusaikana 18-27 viikkoa. Karkeasti ottaen saman verran kuin mitä yksi lukukausi kestää.

Jos opetus jatkuisi täydellä teholla loman alkuun, niin peruskoulua voitaisiin lyhentää puolella vuodella. Tästä taas seuraisi, että oppilaiden jatko-opinnot pääsisivät alkamaan jo nykyisen oppivelvollisuusiän puitteissa.

Tällä voitettaisiin ainakin kaksi asiaa: voitaisiin luopua väkinäisestä tuntuvalta oppivelvollisuuden pidentämisestä 17 ikävuoteen sekä saataisiin työuria – ainakin noin periaatteessa – pidennettyä puolella vuodella.

Ja rahaakin säästyisi. Turun opetustoimenjohtaja Timo Jalosen mukaan (TS 19.12.2013) jokainen peruskoulupäivä maksaa täällä kulttuurin  kehdossa 588 000 euroa.