Olympialaisten alkuun on muutama päivä,
joten on sopiva hetki käsitellä kilpailuviettiä. Olen elänyt
siinä uskossa, että se ei minua pahemmin riepota.
Joskus menee viisaskin vipuun. Tämän
huomasin Eetun kanssa saaristoon suuntautuneella pyöräretkellämme.
Matkan jälkeen voin kehua olevani retkikuntamme maija-, fusku- ja
minigolfmestari. Eetu puolestaan on mestari pokerissa ja
kirikilpailuissa. Frisbeegolfissa mestaruus jaettiin kun minä voitin
tasatuloksen päättyneen heikomman käden kilpailun ratkaisevassa
pituusheittokisassa, mutta hävisin paremman käden kisan.
Matkalla Eetu valisti minua oikeasta
pyöräilyasenteesta. Se on sellainen, että jos toinen fillaristi on
näkyvissä niin ajetaan kilpaa, muuten kyseessä on aika-ajo.
Hymähdin ylimielisesti. Miten lapsellista!
Eipä olisi kannattanut. Kökarin
Hellsössä palatessamme kappareissulta (7 km siivu) ja ainoan
ostoksemme Marinol-pullon keikkuessa takatarikalla kiihdytin
Kuwaharani hurjaan vauhtiin ja olin jo ratkaisemassa Ranskan
ympäriajon voiton hyväksi kun Eetu ajoi ohitseni hihkaisten ”katso,
olen lenkillä”. Klopilla oli kädet irti tangosta ja matki niillä
juoksijan liikkeitä. Että siihen – henkiseen romahdukseen –
loppui se kilpailu.
Seuraavana päivänä ajoimme
ensimmäiset 10 kilometriä sateessa laivarantaan, mistä matka
jatkui yhteysaluksella Korppoon Galtbyhyn ja sieltä edelleen
Paraisille. Ajomatkaa oli jäljellä vielä noin 50 kilometriä. Aika
pian alkumatkasta kiristin vauhdin aika kovaksi. Reilun
kympin jälkeen oli pakko hellittää, ottaa takki pois ja hörpätä
vettä. Eetu kyseli syytä kiireeseen. Selitin, että pitäisi
ehtiä Nauvoon ennen kuin alkaa sataa.
Se oli silkkaa pedakomiikkaa,
epätoivoinen yritys selittää idioottimainen järkeväksi.
Kerrottakoon tässä oikea syy: minun piti karistaa kannoiltamme
samaan suuntaan matkannut pariskunta. Tauon aikana he ajoivat
kuitenkin ohitsemme. Eetu otti nyt piikkipaikan ja piti (sateen
pelossa, heh) yllä edelleen hyvää vauhtia ja saavutimmekin
kilpakumppanimme ennen Nauvoa. Olisimme menneet ohikin, mutta he
kääntyivät jollekin pikkutielle. Me siis voitimme. Jihuu.
Alkumatkan tulimme siis täysillä,
loppumatkan ( n. 30 km) niin lujaa kuin pääsimme.
Allekirjoittaneella se merkitsi hyvin, hyvin hiljaista vauhtia.
Paraisilla olin jotakuinkin lopussa, mutta jotain myös oppinut: jos kisaa niin pitää ottaa takki pois ja hankkia juomapullo, josta voi hörppiä samalla kun ajaa. Miten aikuinen mies voikin munata tuolla tavalla.
Paraisilla olin jotakuinkin lopussa, mutta jotain myös oppinut: jos kisaa niin pitää ottaa takki pois ja hankkia juomapullo, josta voi hörppiä samalla kun ajaa. Miten aikuinen mies voikin munata tuolla tavalla.