Vietettiin eilen pienimuotoisia kekkereitä Liisan valmistumisen kunniaksi. Vanhimmasta lapsestani tuli elektroniikka-asentaja. Paljon onnea. Minusta on todella upea juttu, että ihmisellä on kunnollinen perusammatti. Se antaa hyvän pohjan mennä eteenpäin, tai pysyä paikoillaan. Ihan kuin itsestä parhaalta tuntuu.
Ammattitaidosta kannattaa olla ylpeä. Viisikymppisenä maisterina vakuutan, ja tarvittaessa myös perustelen, että ammatillinen tutkinto on vähintään yhtä kova ja arvostettava asia kuin akateeminen tutkinto.
Vuosi siten sen tajusin - kiitos serkkuni Riitan - , että olemme sähkömiesten sukua. Juhlimme tuolloin Juuson valmistumista automaatiosasentajaksi. Myös isäni Valtteri oli sähkömies, vaikka hallitsi myös monet muut kädentaidot. Isoisäni Väinö, jota en ikinä tavannut, oli hänkin sähkömies. Nyt myös molemmat aikuisikään ehtineet lapseni ovat sähkömiehiä. Ilmeisesti ihan vapaasta tahdostaan. Nyt odotan mielenkiinnolla, millaisia uravalintoja nuorin poikani Eetu (10 v.) tekee.
Historiaa opiskelleena humanistina tunnen itseni porukan mustaksi lampaaksi.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Ei onne Holmlundille
Tasavallan presidentti on myöntänyt sisäministeri Anne Holmlundille sotilasansiomitalin.
Onko perusteluna ollut koululaisten ampumaharrastuksen lisääntyminen?
Sairasta.
En onnittele enkä hyväksy.
Onko perusteluna ollut koululaisten ampumaharrastuksen lisääntyminen?
Sairasta.
En onnittele enkä hyväksy.
torstai 4. kesäkuuta 2009
Maha määrää vauhdin (maratonin opetuksia I)
Juoksin ensimmäisen maratonini viime lauantaina Tukholmassa. Lähtöhetkellä lämpöä oli 25-26 astetta, pahimmillan matkan varrella 29 astetta. Tarkeni.
Ensisijainen tavoite oli selvitä maratonista hengissä. Se onnistui. Kunnianhimoisempi oli juosta se viiteen tuntiin. Se ei onnistunut. Matka taittui aikaan 5.25.34. Anne oli vartin nopeampi. Kuvassa minä sekä kaunis ja kovakuntoinen vaimoni.
Viiden tunnin ylityksestä 10 minuuttia laitan helteen syyksi, loput epäonnistuneen viimeistelyn piikkiin. Tankkasin turhankin reilusti ainakin siihen nähden, etten viimeiseen viiikkoon jalan säästelyn takia tehnyt kuin yhden vajaan kympin lenkin.
Puoliväliin asti meni hyvin. 25 kilometrin kohdalla maha ilmoitti sanovansa yhteistyön irti, jos vauhti ei laske. Anne lähti omille teilleen ja minä hölkötin mahan määräämää vauhtia loppuun.
Tästä huolimatta nousin puolivälin jälkeen sijalta 10 814 sijalle 10 145. Stadionilla otin huikean loppukirin ja ohitin roiman joukon kilpakumpaneita vielä viimeisessä kaarteessa ja loppusuoralla. Maaliin tullessani nostin kädet pystyyn ja huusin JEE.
Ensisijainen tavoite oli selvitä maratonista hengissä. Se onnistui. Kunnianhimoisempi oli juosta se viiteen tuntiin. Se ei onnistunut. Matka taittui aikaan 5.25.34. Anne oli vartin nopeampi. Kuvassa minä sekä kaunis ja kovakuntoinen vaimoni.
Viiden tunnin ylityksestä 10 minuuttia laitan helteen syyksi, loput epäonnistuneen viimeistelyn piikkiin. Tankkasin turhankin reilusti ainakin siihen nähden, etten viimeiseen viiikkoon jalan säästelyn takia tehnyt kuin yhden vajaan kympin lenkin.
Puoliväliin asti meni hyvin. 25 kilometrin kohdalla maha ilmoitti sanovansa yhteistyön irti, jos vauhti ei laske. Anne lähti omille teilleen ja minä hölkötin mahan määräämää vauhtia loppuun.
Tästä huolimatta nousin puolivälin jälkeen sijalta 10 814 sijalle 10 145. Stadionilla otin huikean loppukirin ja ohitin roiman joukon kilpakumpaneita vielä viimeisessä kaarteessa ja loppusuoralla. Maaliin tullessani nostin kädet pystyyn ja huusin JEE.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
