Vietettiin eilen pienimuotoisia kekkereitä Liisan valmistumisen kunniaksi. Vanhimmasta lapsestani tuli elektroniikka-asentaja. Paljon onnea. Minusta on todella upea juttu, että ihmisellä on kunnollinen perusammatti. Se antaa hyvän pohjan mennä eteenpäin, tai pysyä paikoillaan. Ihan kuin itsestä parhaalta tuntuu.
Ammattitaidosta kannattaa olla ylpeä. Viisikymppisenä maisterina vakuutan, ja tarvittaessa myös perustelen, että ammatillinen tutkinto on vähintään yhtä kova ja arvostettava asia kuin akateeminen tutkinto.
Vuosi siten sen tajusin - kiitos serkkuni Riitan - , että olemme sähkömiesten sukua. Juhlimme tuolloin Juuson valmistumista automaatiosasentajaksi. Myös isäni Valtteri oli sähkömies, vaikka hallitsi myös monet muut kädentaidot. Isoisäni Väinö, jota en ikinä tavannut, oli hänkin sähkömies. Nyt myös molemmat aikuisikään ehtineet lapseni ovat sähkömiehiä. Ilmeisesti ihan vapaasta tahdostaan. Nyt odotan mielenkiinnolla, millaisia uravalintoja nuorin poikani Eetu (10 v.) tekee.
Historiaa opiskelleena humanistina tunnen itseni porukan mustaksi lampaaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti