torstai 4. kesäkuuta 2009

Maha määrää vauhdin (maratonin opetuksia I)




Juoksin ensimmäisen maratonini viime lauantaina Tukholmassa. Lähtöhetkellä lämpöä oli 25-26 astetta, pahimmillan matkan varrella 29 astetta. Tarkeni.

Ensisijainen tavoite oli selvitä maratonista hengissä. Se onnistui. Kunnianhimoisempi oli juosta se viiteen tuntiin. Se ei onnistunut. Matka taittui aikaan 5.25.34. Anne oli vartin nopeampi. Kuvassa minä sekä kaunis ja kovakuntoinen vaimoni.

Viiden tunnin ylityksestä 10 minuuttia laitan helteen syyksi, loput epäonnistuneen viimeistelyn piikkiin. Tankkasin turhankin reilusti ainakin siihen nähden, etten viimeiseen viiikkoon jalan säästelyn takia tehnyt kuin yhden vajaan kympin lenkin.

Puoliväliin asti meni hyvin. 25 kilometrin kohdalla maha ilmoitti sanovansa yhteistyön irti, jos vauhti ei laske. Anne lähti omille teilleen ja minä hölkötin mahan määräämää vauhtia loppuun.

Tästä huolimatta nousin puolivälin jälkeen sijalta 10 814 sijalle 10 145. Stadionilla otin huikean loppukirin ja ohitin roiman joukon kilpakumpaneita vielä viimeisessä kaarteessa ja loppusuoralla. Maaliin tullessani nostin kädet pystyyn ja huusin JEE.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti