Ennenkin keräyksiä on kouluissa järjestetty. Kertaakaan aiemmin en tosin ole kuullut, että ne jyvitetään tällä tavalla.
Tähän asti olen kuvitellut, että hyväntekeväisyys on hyväntekeväisyyttä, ja että koululaisten keräämät tuotot menevät kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Edelleen olen luullut, että oppilaiden osallistumisella niihin on tietety oppimiseen ja kasvamiseen liittyvä idea.
Aiemmin taas talkoilla hankitut rahat on käytetty johonkin yhteiseen projektiin. Tällä luokalla se olisi voinut olla vuoden päässä odottava leirikoulu. Tässäkin olen nähnyt pedagogista ideaa.
En mitenkään käsitä, että koulu tai opettaja äänestyttää lapsia tällaisesta asiasta. Äänestystulos tuskin oli kenelläkään yllätys. Koulun tehtävä on kasvattaa lapsia. Kertoa mm. mikä on oikein ja mikä väärin. Tässä olisi ollut todella hieno mahdollisuus siihen: antaa lapsille mahdollisuus auttaa ilman oman edun tavoittelua niitä, jotka apua tarvitsevat. Ei mikään itsestään selvä hyve nyky-Suomessa. Tulevaisuudessa varmasti vieläkin harvinaisempi, jos koulun linja on todella tämä.
Olisin odottanut, toivonutkin, että tällaisten perushyveiden opettaminen kuuluisi edelleen koululle. Jos kuuluu, tämä luokka menetti siihen hyvän mahdollisuuden.
Mikä lie ollut tässä kasvatuksellinen idea?
ciao Arto,
VastaaPoistaTotta puhut. Opettaja on kenties kuunnellut Pelle Miljoona & Avoimet ovet yhtyeen "Mitä tänään koulussa opit" -kappaleen. Siinähän se kerrotaan, suoraan 1980-luvulta.