Irti kiirestä

Olen oravanpyörässä. Aika ei tunnu riittävän mihinkään eikä tulosta synny niin kuin pitäisi. Ei se aina tällaista ole, mutta niin kun kevät seuraa talvea, ajaudun minä aika ajoin tällaisiin tilanteisiin. Kun mitta tulee täyteen, lyhennän askelta ja karsin tekemisiä. Jos tämä ei onnistuu, iskee sydäri tai pää räjähtää. Tähtään siis tahdin rauhoittamiseen.

Nyt on taas tällainen hetki. Tammikuu vierähti tolkuttoman hajainaisessa kiireessä. Ikävintä tässä on, että hyvätkin asiat alkavat stressata. Se jos joku on todella syvältä.

Painan taas jarrua, mietin mikä on oikeasti tärkeätä ja koetan elää sen mukaan. Rahaa tulee vähemmän, mutta muuten on paljon mukavampaa.

Minulle tämä on jatkuvaa tasapainon hakemista, missä painopisteetkin muuttuvat jatkuvasti. Helppoa ei liene muillakaan. Tuttu kertoi valmistelevansa kohtalaisella paineella projektihallinnon luentoa ja kadehtivansa hiihtämässä ollutta vaimoaan. Usko projektihallintaan hiipui entisestään. Lisäksi heräsi kysymys, kumpi olisi oikea luennoitsija, hiihtelevä rouva vai aikataulujen kanssa tuskaileva herra Projektinhallinta.

Nyt tää jätkä lähtee hiihtää.