Tänään olen ymmärtänyt, millaista helvettiä on huippu-urheilijan elämä. Edessä uran tärkein kisa, valmistauduttu on ties miten pitkään. Sitten hieman ennen koitosta ilmaantuu erilaisia vaivoja.
Minulla maratoniin, tähänastisen elämäni harvoista urheilutapahtumista merkittävimpään, on aikaa reilu viikko. Ja tietysti polvi vihoittelee. Olen juosut liian pitkiä lenkkejä. Pari viikkoa sitten 32-33 ja viiikko siten Dragsfjärdissä aika raskaassa maastossa liki 30 kilometiä. Nyt pelkään, että maratoni jää rasitusvamman takia juoksematta.
Onneksi sain puhelinajan Matti Kemppaiselle Mäntymäen teveyskeskukseen. Hän määräsi vaivaan tulehduskipulääkettä ja lyhyitä lenkkejä. Sanoi myös muutamia kannustavia sanoja. Maratoonarina ymmärsi vaivani laadun.
Nyt ei muuta kuin lepoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti